3 min

”Kasvulla on kasvot ja suunta – suomalaisen tekstiili- ja muotialan neljä vahvuutta”  

Fablehti.fi 2/21
Suomalaisten tekstiili- ja muotialan yritysten menestys perustuu neljään vahvuuteen, joita ovat korkean jalostusarvon tuotteet, kestävyys, vastuullisuus ja digitalisaatio. Kasvu ei synny itsestään, vaan sen tekevät visionääriset osaajat, jotka vievät yrityksiä eteenpäin ja antavat niille kasvot, kirjoittaa Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Marja-Liisa Niinikoski. 

Kun aloitin tämän vuoden alussa Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtajana, yksi avainsana nousi ylitse muiden: kasvu. Liittomme tehtävä on varmistaa tekstiili- ja muotialan yritysten menestyminen, kasvu ja kehittyminen. Ja kasvun potentiaalia suomalaisissa yrityksissä tosiaan on. 

Suomalaisen tekstiili- ja muotialan yritysten liikevaihto on ollut viime vuosina trendinomaisessa nousussa. Meillä Suomessa on neljä keskeistä vahvuutta, joiden avulla ala voi löytää vielä nykyistäkin paremman vireen: 

1. Tuotteiden korkea jalostusarvo

Jalostusarvo voi syntyy esimerkiksi designista, erikoisvaatteista, älyvaatteista tai erikoismateriaaleista. Erikoisosaamisella menestymme, mutta massatuotannon kanssa on vaikeampi lähteä kilpailemaan.

2. Kestävät ratkaisut

Kasvunäkymiä alalle tuovat muun muassa kiertotalouden mahdollisuudet sekä uusien ympäristöystävällisten tekstiilimateriaalien kehitys ja tuotanto. Esimerkiksi selluloosapohjaisten tekstiilikuitujen kehittämiseksi on meneillään merkittäviä hankekokonaisuuksia ja avauksia.

3. Vastuulliset tuotantoketjut ja pyrkimys läpinäkyvyyteen

Kuluttajien mieltymykset siirtyvät painottamaan yhä enemmän vastuullista kuluttamista. Yksi ilmentymä tästä on se, miten pandemia-aikana suomalaisten brändien tuotteiden kysyntä on kasvanut.

4. Digitalisaation hyödyntäminen

Tämä liittyy kaikkiin kolmeen edelliseen kohtaan ja koko alan kehitykseen. Digitalisaation avulla yritykset pystyvät osoittamaan entistä paremmin tuotteidensa ja tuotantonsa kestävyyden ja vastuullisuuden. Se tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia esimerkiksi valmistukseen ja jakeluun, brändin kehittämiseen ja kansainvälisen liiketoiminnan lisäämiseen. 

Ihmiset tekevät kasvun, ja sen suunta on selvä 

Suomalaisilla yrityksillä on siis erinomaisia kansainvälisen menestymisen mahdollisuuksia, mutta nuo mahdollisuudet on myös kyettävä hyödyntämään. 

Ennen kaikkea kasvun aikaansaaminen edellyttää yksilöiltä vahvaa sitoutumista.  

Ei ole olemassa kasvotonta kasvua ilman osaamista ja ihmisiä. Viime vuosikymmenten aikana toimialan kasvulle ja kansainvälistymiselle ovat antaneet kasvonsa esimerkiksi Kirsti Paakkanen ja Mika Ihamuotila. Meillä on myös ilahduttavia esimerkkejä nuoremman polven omistaja-yrittäjistä, jotka vievät visiollaan alaa eteenpäin. Esimerkiksi Pure Waste Textiles on luonut ennakkoluulottomasti uutta, kestävää liiketoimintaa, ja vaatebrändi Makia on asettanut tavoitteet korkealle.

Kansainvälistä kasvua hakevat kuluttajabrändit voivat oppia paljon pelialalta, jossa Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja ovat erinomaisia roolimalleja siitä, miten kasvustrategia ja -malli ovat löytyneet kokeilujen ja ulkomaisten rahoittajien avulla. 

Kasvu ei voi olla luonnonvaroista ja niiden kestävästä käytöstä riippumatonta.

Kasvojen lisäksi tekstiili- ja muotialan kasvulla on suunta. Se on kestävää ja vastuullista.  

Vaikka tavoitteena on toimialan ja sen yritysten kasvu, se ei voi olla luonnonvaroista ja niiden kestävästä käytöstä sekä luonnon monimuotoisuudesta riippumatonta. Yhtä lailla yritysten kasvun tulee olla sosiaalisesti kestävää. 

Tekstiili- ja muotialan yrittäjät ja alalla työskentelevät suomalaiset vievät tätä alaa intohimolla eteenpäin. Heidän käsissään on se, miten nämä neljä näkökulmaa – korkean jalostusarvon tuotteet, kestävyys, vastuullisuus ja digitalisaatio – kirkastuvat tekstiili- ja muotialan tulevaisuuden kasvuksi. Heillä on valtavasti osaamista ja visioita. Niitä me haluamme yhteistyössä viedä eteenpäin.