Tennispalatsin kahvilassa Helsingissä tapaa kaksi naista, jotka tuntevat muoti- ja tekstiilialan ihmisoikeushaasteet.

Sonja Vartiala on yritysvastuun vahtikoirana tunnetun Finnwatch-järjestön toiminnanjohtaja, Elli Ojala työskentelee Finlaysonin vastuullisuuspäällikkönä. Hän vastaa yrityksen vastuullisuustavoitteista ja niihin pääsemisestä. Töiden puolesta Vartiala ja Ojala ovat jutelleet muutaman kerran ennenkin, muun muassa Turkin huonontuneesta ihmisoikeustilanteesta.

Tiedetään, että kansainvälisessä vaate- ja tekstiiliteollisuudessa on vielä paljon parannettavaa: tietoa toimitusketjun kaikista toimijoista on haastavaa saada, materiaalien alkuperä jää usein pimentoon, elämiseen riittävää palkkaa ei ole huomioitu tarpeeksi missään sertifikaatissa ja ammatillinen järjestäytyminen on monessa maassa vaikeaa.

Miten suomalaisyritys voi siis toimia mahdollisimman eettisesti ja ihmisoikeuksia kunnioittaen?

Esitimme Vartialalle ja Ojalalle viisi väitettä ihmisoikeuksiin liittyvistä riskeistä vaate- ja tekstiilialalla.

1. väite

Yritys pystyy jäljittämään tuotantoketjun kaikki vaiheet

Elli Ojala: Tekstiilialalla se ei ole yksinkertaista. Olemme yhteistyökumppaneilta saamamme tiedon varassa, ja mitä pitempi valmistusketju on, sitä hankalammaksi se menee. Finlayson on parin vuoden ajan tehnyt järjestelmällisesti jäljitettävyyteen ja läpinäkyvyyteen liittyvää työtä. Useiden tuotteiden osalta olemme päässeet puuvillatukkureihin asti, mutta sen jälkeen alkuperä hämärtyy, koska tukkurit ostavat puuvillaa monesta eri lähteestä. Sitten on erikseen sertifioitu puuvilla, jonka alkuperä pystytään jäljittämään parhaiten.

Sonja Vartiala: Sertifioitu puuvilla tekee tavallaan työn yrityksen puolesta. Jos sitä käyttää, saa täsmällisesti tietoonsa, mistä puuvilla tulee.

Elli: Kun yhteistyökumppanien kanssa tehdään sopimuksia, kannattaa tietysti tarkasti määritellä ne kriteerit, joiden mukaan yritys haluaa toimia. Nykyään meidän kumppanimme tietävät, että haluamme tietoa, ja miksi me sitä haluamme. He tietävät myös rajoituksista: meillä on esimerkiksi Uzbekistanista tuleva puuvilla kielletty, koska siellä valtio pakottaa ihmisiä pelloille keräämään sitä.

Sonja: Jäljitettävyys ei ole itseisarvo, vaan se on työkalu sen valvomiseen, että työolot ovat kunnossa. Koska vaate- ja tekstiiliteollisuuden tuotantoketjut ulottuvat usein riskimaihin, joissa viranomaiset eivät hoida omaa duuniaan, yritysten pitää astua valtion tontille ja varmistaa, että ihmisoikeuksia kunnioitetaan. Siihen ohjaavat myös YK:n periaatteet ihmisoikeuksista ja yritystoiminnasta. Sen jälkeen kun valtiot sopivat niistä vuonna 2011, yritykset ovat alkaneet herätä siihen, että vastuullisuusasiat eivät ole vain mielipidekysymyksiä.

2. väite

Yritys voi vaikuttaa siihen, miten yhteistyökumppani kohtelee työntekijöitään

Elli Ojala: Pystymme vaikuttamaan niin, että meillä on tietyt kriteerit kumppaneillemme. Meidän alihankkijoiden pitää sitoutua esimerkiksi Kansainvälisen työjärjestön ILOn perussopimuksiin, EU:n Reach-lainsäädäntöön ja amfori BSCI:n toimintaperiaatteisiin. Ilman näiden hyväksymistä emme jatka neuvotteluja. Auditoinneilla riskimaissa seurataan, parantuvatko asiat ja millaisia asioita löytyy.

Sonja Vartiala: Auditoinnit, eli tehdastarkastukset kolmannen osapuolen toteuttamina, ovat perustason työkalu, joka yrityksillä olisi hyvä olla käytössä. Jos yritys on pieni ja haluaa toimia korkean ihmisoikeusriskin maassa, kannattaa liittyä johonkin olemassa olevaan järjestelmään, on se sitten BSCI tai jokin sertifiointijärjestelmä. Yrityksen vastuu ulottuu joka tapauksessa koko arvoketjuun. Se ei tietenkään tarkoita, että yrityksen pitää pystyä valvomaan joka päivä ympäri vuorokauden, ettei mitään pahaa tapahdu, mutta yrityksellä tulee olla riittävät prosessit, joilla se pyrkii minimoimaan riskit.

Elli: Meidän pitää luottaa näihin auditointijärjestelmiin ja toki yhteistyökumppaneihin myös, että ne hoitavat asiat niin kuin ovat luvanneet. Yhden pienen yrityksen neuvotteluvoima ei ole kovin suuri, etenkään jos kumppani on iso. Siksi olemme pyrkineet etsimään sellaisia kumppaneita, jotka ovat meille sopivan kokoisia ja yhteistyö on molemmille hedelmällistä.

Sonja: Toivomme, että Suomessa tekstiili- ja vaatealan yritykset tekisivät enemmän yhteistyötä. Ei ole järkeä, että jokainen yksin miettii näitä, koska ongelmat ovat koko teollisuudella yhteiset. Yhdessä voitaisiin pyrkiä saamaan sertifioidun puuvillan hankintaketjut kuntoon ja hintaa alemmas.

Elli: Vaikka yritykset ovat monessa asiassa kilpailijoita, niiden ei kannattaisi olla vastuullisuusasioissa. Monet suomalaiset saattavat olla samoilla tehtaillakin tekemässä tuotteita, että siinäkin mielessä yhteistyötä voisi tehdä enemmän. Resursseja voisi yhdistää esimerkiksi ihmisoikeusarvioinneissa, ja jos toimitaan samalla tehtaalla, voitaisiin yhdessä kehittää tehtaan vastuullisuusasioita.

Sonja: Perustason vaikuttamista työoloihin ja korjaavia toimenpiteitä tapahtuu yrityksissä jatkuvasti, esimerkiksi parannuksia työaikoihin tai työturvallisuuteen. Se saa vähän julkisuutta mutta on todella tärkeää. Jos auditoinneissa löytyy puutteita, tehdään korjaavien toimenpiteiden lista, joka parantaa tilannetta suhteessa käytettyihin kriteereihin.

Tietysti yksi ongelma on, että niissä kriteereissä on vielä puutteita, eikä niiden avulla vielä päästä sinne, että olisi vapaus järjestäytyä ammatillisesti tai että työntekijät saisivat elämiseen riittävää palkkaa. Siksi järjestelmiä pitää kehittää. Jos saisimme ay-liikettä vahvistettua riskimaissa, silloin monet näistä valvontatoimenpiteistä olisivat tarpeettomia.

3. väite

Sopimukset ja yhteistyö pitää purkaa,  jos yritys kuulee ihmisoikeus loukkauksista tuotantoketjussa

Sonja Vartiala: Ei, se on itse asiassa kansainvälisten periaatteiden vastaista. Yrityksen tehtävänä on korjata ongelmia, jos niitä tulee esiin – se kuuluu YK:n periaatteiden mukaiseen huolellisuusvelvoitteeseen. Yritys ei voi vain lopettaa yhteistyötä ja vaihtaa paikkaa.

Elli Ojala: Muutenhan tilanne ei muutu mihinkään. Tehtaalle tulee vain joku uusi asiakas tilalle.

Sonja: Ennen kauppasuhteen aloittamista kannattaa tehdä huolellinen riskiarviointi. Se on vähän sama kuin elintarvikeketjussa: jos et pysty hoitamaan lihatuotteille kylmäketjua, ei kannata myydä lihatuotteita. Käytännössä kannattaa joko valita sellainen tavarantoimittaja, joka on jo auditointien piirissä, tai toimia maassa, jossa riskit ovat pienempiä. Kun ostot aloittaa, yritys ottaa jo vastuulleen ne ihmisoikeusriskit, joita ketjuun liittyy.

Tietämättömyys ei vapauta vastuusta.

Elli: Meidän toimitusketjuissa ei ole tullut esiin isoja huolenaiheita. Jos tulisi, silloin olisi varmaan tärkeää tehdä yhteistyötä niiden muiden yritysten kanssa, jotka toimivat samalla tehtaalla, sekä tietenkin yhteistyötä kansalaisjärjestöjen ja paikallisten toimijoiden kanssa. Yksin ei välttämättä voi lähteä korjaamaan tilannetta, jos on vain yksi asiakas muiden joukossa.

Sonja: Jos yritys kuuluu johonkin järjestelmään, silloin mennään järjestelmän toimintaprotokollan mukaan. Jos yritys on järjestelmän ulkopuolella, sen pitää neuvotella tehtaan tai tavarantoimittajan kanssa ja olla tarvittaessa yhteydessä viranomaisiin. Sitten jos mikään ei auta ja tilanne ei parane, ja etenkin jos oma kauppasuhde tai liiketoiminta jopa pahentaa tilannetta, silloin yhteistyön voi toki purkaa. Mutta kauppasuhteen lopettaminen on se viimeinen perälauta.

4. väite

Kaikkiin yllätyksiin voi varautua

Elli Ojala: Ei valitettavasti voi, aina voi tulla yllätyksiä. Riskiä kuitenkin pienentää se, että tietää mahdollisimman paljon ja tekee tiivistä yhteistyötä kumppanien kanssa. Ostokäytännöillä voi vaikuttaa jossain määrin, mutta olemme toisaalta aina vain yksi asiakas muiden joukossa kullakin tehtaalla.

Sonja Vartiala: Kaikkialla on riskejä, mutta tietyissä maissa, joissa toimitaan, niitä on toki vielä paljon enemmän. Varmaan harva ennen Rana Plazan tehdasrakennuksen romahtamista Bangladeshissa oli tullut ajatelleeksi, että niin voisi tapahtua. Siellä alkuperäinen rakennuslupa oli ylitetty kolmella kerroksella, eikä rakennus kestänyt teollisuuslaitteiden aiheuttamaa tärinää. Ei sellaiseen riskiin ollut kai kukaan varautunut, ja kun riski sitten realisoitui, yli tuhat ihmistä kuoli.

5. väite

Suomalaisyritysten pitäisi saada vastuullisuuskysymyksiin enemmän apua

Elli Ojala: Tuntuu, että monelle yritykselle ihmisoikeudet ovat iso pelottava möhkäle. Voi olla haastavaa lähteä purkamaan ja miettimään, mitä yrityksen pitäisi tehdä. Tarvitaan koulutusta ja tiedon lisäämistä. Kuitenkin loppujen lopuksi kyse on aika tavallisista asioista, joita yritys voi toiminnassaan ottaa huomioon. Riskien arviointia tehdään jo alihankintaan liittyen: valitaan missä maissa toimitaan ja missä ei. Tällä hetkellä Finlayson selvittää alihankintaketjujaan mahdollisimman pitkälle, mikä on hyvä pohja ihmisoikeusvaikutusten arvioinnille.

Sonja Vartiala: Monet työnantajajärjestöt ovat olleet aika hiljaa näissä asioissa, enkä nyt tarkoita välttämättä vaate- ja tekstiilialaa. Suomessa on ollut tällä hallituskaudella aika nihkeää yritysvastuupolitiikkaa ja vähän resursseja siihen.

Elli: Me olemme saaneet apua Suomen Tekstiili & Muoti ry:ltä, jossa on vastuullisuusasiantuntija. Sen vastuullisuusryhmä on ollut hyvä foorumi ajantasaisen tiedon saamiselle. Sitten yritysvastuuverkosto FIBSin koulutukset ovat olleet hyviä ihmisoikeuksiin liittyen, ja lisäksi olemme saaneet paljon oppia amfori BSCI:n jäsenenä.

Juttu on julkaistu aikaisemmin Fab-lehdessä numero 3 (2018)