1 min

"Maailma tarvitsee insinöörejä – niin myös tekstiili- ja muotiala"

Fablehti 02/2020
Tekstiili- insinöörikoulutus ajettiin Suomessa alas 2010-luvulla, ja tämä on lyönyt jarrun merkittävälle osaamisalueelle tekstiili- ja muotialalla. Tekstiilitekninen osaaminen on tärkeä osa monen yrityksen perustoimintoja sekä edellytys kestävämmän tekstiili- ja muotialan rakentamiselle. Lisäksi on tehtävä mielikuvatyötä, kirjoittaa Suomen Tekstiili & Muoti ry:n osaamis- ja koulutusasiantuntija Auri Kohola.

Monen nuoren, ja vähän vanhemmankin, kotona käydään kiperiä keskusteluita ammatinvalinnasta. Kevään yhteishaut ovat käynnissä alkuvuodesta sekä peruskoulun päättäville että korkeakouluun pyrkiville. Oppilaitokset tuottavat mainoskampanjoita ja houkuttelevat hakeutumaan tulevaisuuden alalle.

”Insinööri pelastaa maailman” kampanjoitiin jo kymmenen vuotta sitten, kun nuoria houkuteltiin tekniikan aloille. Insinöörien osaamista toden totta tarvitaan erilaisissa suunnittelu- ja kehitystehtävissä, jotta meillä on tulevaisuudessa esimerkiksi kestäviä taloja, energiatehokkaita tehtaita, päästöttömiä polttoaineita tai tietoturvallisia käyttöjärjestelmiä. Tekniikan alan osaajia tarvitaan läpäisevästi kaikilla toimialoilla.

”Tekstiili-insinööreiksi tarvitaan ihmisiä, jotka haluavat olla luomassa huomisen tekstiili- ja muotialaa.”

Tekstiili- ja muotiala ei ole tässä poikkeus. Huippumuotiin ja luovaan suunnitteluun usein yhdistetty toimiala on paljon muutakin kuin tämä yksipuolinen mielikuva. Tekstiilien ja vaatteiden valmistaminen ja kehittäminen vaatii vahvaa tekstiiliteknistä osaamista, johon ei enää kouluteta Suomessa uusia tekijöitä.

Tekstiili-insinööri – luova ongelmanratkaisija

Tekstiili-insinöörit tuntevat erilaisten tekstiilien materiaalit ja rakenteet, koneet, tuotannon ja sen prosessit, testauksen ja laadunvarmistuksen sekä ostotoiminnan perusteet. Osaaminen on keskeisessä roolissa muun muassa teknisten tekstiilien valmistuksessa, tuotekehityksessä sekä monissa muissa tehtävissä hankinnasta tuotantoon, huoltoon ja teettämiseen.

Kestävämmän ja luontoa vähemmän kuormittavan tekstiili- ja muotialan rakentaminen on merkittävä tämän päivän haaste. Suomi on edelläkävijä uusien ekologisten tekstiilikuitujen kehittämisessä ja uusia kiertotalousratkaisuja etsitään alalle kovalla vauhdilla. Tämän kehitystyön ytimessä on tekstiilikuitujen ja -materiaalien sekä niiden valmistuksen ja käsittelyn tunteminen.

Mielikuvat insinöörin työstä matemaattisten yhtälöiden parissa tai likaisissa teollisuushalleissa on vanhentuneita ja myös monella tavalla vääriä. Insinöörit ovat työelämässä ratkaisemassa ongelmia. Tekstiili-insinööreiksi tarvitaan ihmisiä, jotka haluavat olla luomassa huomisen tekstiili- ja muotialaa: parempia prosesseja, ekologisempia materiaaleja, kestävämpiä hankintoja.

Tekstiili-insinöörikoulutus on palautettava Suomeen. Samalla on tehtävä näkyväksi se merkittävä työ, joka odottaa tekijöitään.

 

Lue myös:

Lapuan Kankureiden Esko Hjelt: ”Pelastetaan suomalainen tekstiiliosaaminen”

Suomen Tekstiili & Muoti ry:n Koulutus ja innovaatiot -sivut

Foxan Jukka Sipilä Tekstiililehdessä: Suomalainen tekstiili-insinööri on uhanalaisempi kuin lumileopardi