Anna Rauhansuu, kuva Ville Mäkäräinen.
2 min

Business Finlandin ohjelmiin tarvitaan pitkäjänteisyyttä  

Fablehti.fi 2/19
Business Finlandin Lifestyle-ohjelma päättyi yhtäkkiä, vaikka se ehti saada viennin ja yhteistyön vasta alulle. Suomalaiseen muotialaan kannattaisi  satsata, sillä sillä on nyt hyvät kasvun mahdollisuudet, kirjoittaa Myssyfarmin toinen omistaja Anna Rauhansuu.

Suomessa muoti- ja lifestylesektorin vienti on lapsenkengissä verrattuna naapurimaihin, vaikka osaamista ja potentiaalia olisi. Nähdäkseni keskeinen syy tähän on kaupallisen osaamisen ja rahoituksen sekä vahvan yhteishengen puuttuminen.

Business Finlandin toimivaksi osoittautunut Lifestyle Finland -ohjelma ehti kolmessa vuodessa saada yhteishengen hyvälle alulle. Se kokosi kymmenet alan toimijat yhteen ja avasi ovet moneen Aasian kovimmista konseptimyymälöistä ja tavarataloista. Sen ansiosta myös Myssyfarmin pöytyällä käsinneulotut asusteet päätyivät piikkipaikalle Kuhon lippulaivamyymälään Soulissa, maailman muotilaboratoriossa.

Ohjelma järjesti ansiokkaita showroomeja etenkin Soulissa ja Tokiossa ja isännöi nimekkäitä vieraita Fashion in Helsinki -tapahtuman aikana. Alalle rakennettiin merkittävää suhdeverkostoa.

Nyt rahoituskauden päätyttyä huolella rakennettu verkosto uhkaa valua käsistä. Business Finlandin ohjelmat päättyivät kuin seinään, eikä vuoden 2019 kansainvälisestä ohjelmasta ole tietoa. Käytännössä kaikki alan toimijat ovat joutuneet tekemään strategiset ratkaisunsa tämän vuoden painopisteistä jo viimeistään menneenä syksynä.

Miksi kaupalliseen osaamiseen ei satsata?

Kun tulee alalle ulkopuolisena, on helpompi nähdä kokonaisuus. Meillä kuvitellaan, että Suomi tunnetaan maailmalla high tech, clean tech ja health tech -osaamisen kärkimaana. Todellisuudessa maakuvaa rakennetaan ihan eri palikoilla. Pohjoinen outous kalsarikänneineen, saunoineen ja muumeineen on paljon kiinnostavampaa.

Marimekko ei ole liikevaihdoltaan Suomen sadan suurimman yrityksen joukossa, mutta mikä onkaan sen vaikutus maakuvaan? Muoti luo ilmiöitä, joiden vaikutus yhteiskuntaan on kokoaan suurempi. Samaan aikaan muoti- ja lifestyle on myös yksi maailman suurimmista liiketoiminta-alueista. Suomalainen muotisuunnitteluosaaminenkin on maailman huippua: Aalto on loistanut tällä vuosikymmenellä yhtenä maailman parhaista kouluista.

Vaikka bisnesmahdollisuus on valtava ja suunnitteluosaaminen parasta mahdollista, kaupalliseen osaamiseen ja rahoitukseen ei satsata.

Tarjolla on kyllä runsaasti yksittäisen yrityksen tarpeita edistäviä rahoitusinstrumentteja, joita myös oma yritykseni Myssyfarmi on hyödyntänyt. Yksittäisen yrityksen tarpeiden ratkominen ei kuitenkaan vie koko alaa eteenpäin. Maailmalla olemme paljon kiinnostavampia yhdessä kuin yksin.

Katsaus Business Finlandin vuoden 2019 ohjelmakarttaan paljastaa teknologia-alojen ohjelmien runsaan kirjon. Kuluttajabisnes loistaa vain poissaolollaan. Nopeaa skaalautuvuutta pidetään taikasanana, joka saa unohtamaan, että kestävä kasvu rakentuu laaja-alaisella, pitkäjänteisellä työllä.

Kaikki irti Suomi-muodin buumista

Työ- ja elinkeinoministeriön yhä hautoessa rahoitusratkaisujaan on syytä toivoa, että pian kuoriutuu esiin ohjelma, joka on ennen kaikkea pitkälle katsova ja rahoitukseltaan riittävä. Bonusta olisi kaupallinen osaaminen muodin saralla, sillä sitä ei Suomesta tunnu hevillä löytyvän ostettavaksi.

Vuoden 2020 rahoitus, toimenpiteet ja painopisteet Aasiassa ja kenties Yhdysvalloissa pitäisi olla tiedossa jo viimeistään elokuussa, mieluummin toukokuussa. Meidän tulisi ottaa kaikki irti meneillään orastavasta Suomi-muodin buumista, uskoa itseemme ja siirtyä viennissä seuraavalle tasolle. Suomalaisten muotifirmojen ollessa liki kautta linjan kestävän kehityksen periaatteita noudattavia, voisi tässä olla hyvä ja ajassa kiinni oleva teema ohjelmaa ryhdittämään. Suomi on uuden luksuksen kärkimaa.

Olen omalta osaltani käynyt Business Finlandin suuntaan hyvää ja rakentavaa keskustelua toiveistani tulevan ohjelman suhteen. Toivon myös muiden ottavan aktiivisen roolin oman yrityksen toiveita koskevissa kysymyksissä.

Puheenaihe