”Vastaan kun kysytään, autan kun pystyn ja pyrin olemaan sotkematta”, Harlin avaa rooliaan Resterin ja Infinited Fiber Companyn osakkaana. Yritysten päivittäiseen pyörittämiseen hän ei osallistu. KUVA Amanda Aho
6 min

Sukkahousuprofessorista kansainväliseksi menestyjäksi – Ali Harlin ja suomalaisen tekstiilialan nousu 

Fablehti.fi 8/21
VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlinin ja suomalaisen tekstiilialan menestystarinat kulkevat käsi kädessä. Harlin on nykyään osakkaana uutta tekstiilikuitua tekevässä Infinited Fiber Companyssa ja poistotekstiilin käsittelyyn keskittyvässä Resterissä. Nyt hän kertoo, miten kotimainen vaate- ja tekstiilibisnes lähti synkkien vuosien jälkeen uuteen kukoistukseen. 

Tämän turhempaa professuuria ei olekaan ennen nähty, sanoi rehtori. Vastaanotto ei ollut mairitteleva, kun Ali Harlin aloitti teknisten tekstiilien professorina Tampereen teknillisessä yliopistossa vuonna 2002.  

”Ajattelin silloin hiljaa mielessäni, että onhan sullakin vaatteet”, Harlin hymähtää. 

Rehtorin lause ja Harlinin saama liikanimi ”sukkahousuprofessori” kertovat paljon tekstiilialan tilasta ja arvostuksesta 2000-luvun alun Suomessa. Moni yritys oli laman myötä käynyt läpi ison rakennemuutoksen, ulkoistanut tuotannon tai joutunut lopettamaan. 

Järkyttävän iso murros, kuten Harlin sanoo. 

Nykyään näkymät ovat toisenlaiset: Moni suomalainen vaate- ja tekstiilialan yritys kasvaa reippaastiUudenlaista selluloosapohjaista tekstiilikuitua tekeviä yrityksiä ja hankkeita on lukuisia, ja niille on löytynyt kansainvälistä kysyntää ja isoja sijoittajia. Suomeen havitellaan EU:n tekstiilikierrätyksen keskittymää, jossa Paimion poistotekstiilien käsittelylaitos olisi merkittävässä roolissa. 

Harlinilla on ollut monessa näistä hankkeista sormensa pelissä. Hän jos kuka osaa kertoa, miten suomalainen vaate- ja tekstiiliala lähti uuteen nousuun. Siihen on vaikuttanut hänen mukaansa kaksi erillistä linjaa, joista toinen liittyy tekstiiliteollisuuden uudelleensyntymään, toinen metsä- ja selluteollisuuden tarpeeseen löytää  uusia tulonlähteitä ja vaihtoehtoisia käyttötapoja selluloosalle.

”Ihan kaikkea yritettiin”

Kun Ali Harlin aloitti professorina Tampereella, hänen roolikseen tuli kehittää projekteja ja hakea niille rahoitusta, sillä opetus piti kattaa projekteista saatavalla rahalla. 

Tehtävä ei ollut helppo, sillä vuosituhannen alussa sijoittajat syytivät rahansa mobiiliteknologiafirmoihin, eikä tekstiiliala vetänyt puoleensa.  

”Tekstiiliteollisuus oli aika hätääntyneessä tilassa. Ihan kaikkea yritettiin, mutta uutta punaista lankaa ei vain löytynyt”, Harlin muistelee.  

”Toki kuitukangas oli ihan hyvin lähtenyt liikkeelle, ja tietyt tekniset tuotteet myös.”  

Silloinkin kehitettiin tekstiiliin integroitavaa älyä, mutta sykekellot ja kamerapuhelimet ajoivat niiden ohi.     

2000-luvun alussa tekstiilialan tuotantorakenne oli muuttunut niin, että isossa osassa yrityksiä valmistava työ oli ulkoistettu. Tuotannollinen ajattelu piti muuttaa logistiikan ja asiakastarpeen ajatteluun, mikä oli valtava muutos.  

Jotkin tekstiilialan yritykset virittivät yhteistyötä, mutta yhteistä säveltä ei vielä löytynyt. Mikä olisi se erityinen, yhteinen nimittäjä, joka veisi alan yrityksiä eteenpäin?  

Ali Harlin vetää parhaillaan VTT:n Films for Future -hanketta, joka tutkii ekologisempia, selluloosapohjaisia vaihtoehtoja läpinäkyville muovipakkauksille. ”Jos osaa pelata selluloosan kanssa kuiduissa, osaa pelata muutenkin.” KUVA Amanda Aho

Paimion valaistus 

Ali Harlin muistaa hyvin, kun uusi suunta valaistui hänelle Paimion ja Lohjan välillä Turun moottoritiellä joskus 2010-luvun alkupuolella. Hän kävi keskustelua kiertotaloussuunnitteluun ja kestävään liiketoimintaan erikoistuneen Ethican toisen perustajan Anne Raudaskosken kanssa. Tämä oli huolissaan tekstiiliteollisuuden globaalista vastuuttomuudesta. Voisiko asialle tehdä jotain Suomessa? 

”Sen puhelun aikana narun päät sitoutuivat toisiinsa. Meillä oli jo valmiina ryhmä yrityksiä, joilla oli tarve päästä eteenpäin, mutta yhteinen nimittäjä puuttui.” 

Ei enää. Nimittäjäksi tuli kiertotalous. 

”Kaikilla oli heti positiivinen fiilis. Se oli erityistä.”

Totta kai aiheesta oli puhuttu jo pitkään ja toimiakin tehty. Harlin kutsuu ”saman kevään riippumattomiksi kukiksi” kiertotalouden edelläkävijäyrityksiä Pure WasteaTouchpointia ja Globe Hopea.  

Vuonna 2016 alkoi Tekstiili 2.0-pilottihanke, jota jatkoi tekstiilin kierrätystä edistävä Telaketju-yhteistyöverkosto. Se keräsi yhteen poistotekstiilin kerääjiä ja jalostajia, lajittelua kehittäviä tahoja, lopputuotteita hyödyntäviä yrityksiä, työkeskuksia, jätelaitoksia, hyväntekeväisyysjärjestöjä ja kaupunkeja. 

”Kaikilla oli hirveän positiivinen fiilis ensimmäisestä päivästä alkaen. Se oli erityistä”, Harlin sanoo. 

VTT:tä hankkeessa edustanut Harlin kokee olleensa jonkinlaisessa kummisedän roolissa. Telaketjun ansiosta syntyi lopulta myös Rester ja Paimion poistotekstiilien käsittelylaitos. 

Taskurahoilla Milanoon

2010-luvun alussa myös metsä- ja selluteollisuus heräsi miettimään uusia tulonlähteitä ja vaihtoehtoisia käyttötapoja selluloosalle. Niin syntyi lukuisia kehitys- ja tutkimushankkeita, joissa monissa Harlin oli biotalouden asiantuntijana mukana.  

Yksi ikimuistoisimmista on Infinited Fiber Companyn synnyttänyt VTT:n oma tutkimus. 

Vuonna 2013 Säterin perinteikäs viskoositehdas Valkeakoskella oli mennyt konkurssiin, ja tehtaan viimeisenä omistanut Avilon palautti VTT:lle patentin, kun rahoja lisenssimaksuun ei ollut.  

Teknologiansiirtoprojektista oli Harlinin mukaan jäljellä taskurahoja, kymppitonni tai kaksi, joilla pystyi kuitenkin kokeilemaan, toimisiko viskoosin valmistuksessa hyödynnetty karbamaattiteknologia muihinkin materiaaleihin kuin puuhun. Viskoosia valmistetaan liukosellusta. 

”Tehtiin Hesarista tekstiilimateriaalia, ja se onneton toimi!” 

”Ennen haukkuivat rehtorit, nyt kehuivat kuninkaalliset.” 

He kokeilivat samaa myös pahvilaatikoilla ja vanhoilla Wranglerin farkuilla. Molemmilla onnistui. 

Harlin tiimeineen päätti ostaa lopuilla rahoilla liput Milanon ITMA-messuille, joka on maailman suurin tekstiili- ja vaateteknologian tapahtuma.  

”Yhden aamupäivän aikana muistikirjani täyttyi yrityksistä, jotka halusivat tietää, miten teimme sen. Silloin ajattelin, että pitäisiköhän tämä viedä todellisuuteen.” 

Niihin aikoihin vähän joka puolella alkoi syntyä positiivista säpinää. 2016 Harlin kävi pokkaamassa VTT:n ja Aallon tutkimusryhmän mukana H&M:n Conscious-säätiön pääpalkinnon puuvillan kierrätystä edistävästä Ioncell-F-menetelmästä. Sen jakoi Tukholmassa kruununprinsessa Victoria, ja silloin Harlinista tuntui, että maailma oli totisesti muuttunut. 

”Ennen haukkuivat rehtorit, nyt kehuivat kuninkaalliset.” 

Opit Säterin mestareilta 

Milanon messusuosion jälkeen karbamaattiteknologian toimivuus piti todistaa isolla laitteella. Silloin katseet kääntyivät taas Säteriin.  

Kaksi ensimmäistä kokeilua pitkään kylmillään olleella suljetulla tehtaalla eivät onnistuneet. Harlin tiimeineen päätti siirtää laitteet pois kylmästä VTT:n pilotointikeskukseen Bioruukkiin.  

”Esimieheni sanoi minulle, että ymmärräthän, että rahat ovat loppu. Sanoin että ymmärrän, mutta olemme niin syvällä, ettei auta kuin tehdä kolmas kerta.” 

”Aika vaikeaahan se on rakentaa teollisuutta, jos siihen ei ole pohjaa.” 

Ja sitten, viime metreillä ja kolmannella kerralla, onnistui. 

Harlin ryhtyi kokoamaan Infinited Fiber Companya Bioruukista vuokrattuihin tiloihin IFC:n nykyisen toimitusjohtajan Petri Alavan kanssa.  

Ensimmäisenä he palkkasivat Säterin tehtaalta irtisanottuja operaattoreita ja mestareita. 

”Muutenhan IFC olisi vetänyt kauniin mahalaskun. He toivat mukanaan muutama sata vuotta tehtaan osaamista. Aika vaikeaahan se on rakentaa teollisuutta, jos siihen ei ole pohjaa.” 

Harlinia harmittaa, että Suomesta puuttuu nyt tekstiili-insinöörikoulutus usealta vuodelta. 

”2010-luvun alkupuolella alkoi se Tampereen alasajo, opetusministeriö oli sitä mieltä, ettei tällaista pidä opettaa”, Harlin sanoo hieman synkkänä. 

”On huolestuttavaa, että jos rakennamme arvoketjua alhaalta ylös, millä saamme sen loppuketjun tehtyä?” 

Hänen oma vastauksensa on, että pitänee palkata ulkomailta ja toivoa, että joku haluaa tulla Suomeen. Nyt onneksi myös teknistä tekstiiliopetusta käynnistellään Suomessa uudelleen. 

Ison äärellä

Harlin on tyytyväinen siitä, että sekä kiertotaloutta että vientitonneja miettivät suomalaistahot ovat lähentyneet toisiaan ja kietoutumassa yhteen. 

”Ne jotka puhuvat uudistuvasta raaka-aineesta ja selluloosasta, alkavat ymmärtää, että tuotteen kierrätys on välttämätön rakennuspalikka siinä infrassa. Ja sama toisinpäin. Kierrätyspuolellakin pitää osata sellu inside out.” 

Harlinin mielestä nyt alkaa olla ensimmäisiä vaiheita, kun jotain isoa voi tapahtua. Esimerkiksi selluloosasta tekstiilikuitua tekevä Spinnova on rakentamassa Jyväskylään ensimmäistä tehdastaan yhdessä brasilialaisen sellujätin Suzanon kanssa.  

”Ei täällä Euroopassa kukaan hirveän paljon näistä asioista enempää tiedä.”

Myös IFC on ilmoittanut tehtaan rakentamisesta Suomeen, ja Harlin uskoo, että se saa myytyä melko nopeasti teknologiansa lisenssejä, kunhan ensimmäinen tehdas on lähtenyt käyntiin. 

”Suomessa on nyt puolenkymmentä erilaista tekstiilikuidun valmistuslähtöä, ja kyllä niistä muutama jää henkiin.” 

Hänestä tuleva menestys ei jää kiinni ainakaan suomalaisesta luovuudesta. Olennaisin kysymys on, miten kaiken saa vietyä maailmalle. 

”Ei täällä Euroopassa kukaan hirveän paljon näistä asioista enempää tiedä. Onhan tämä matka ollut kuin Virénin kymppitonni: muut ovat juosseet koko ajan, ja me ollaan kaaduttu siinä välillä”, Harlin nauraa. 

Tulevan kannalta yksi on ainakin varmaa: 

Ainahan ihmiset vaatteita ostaa, jos ei pian opi kasvattamaan karvaa.” 

Lue lisää:

Uutinen stjm.fi: Tekstiilialan tulevaisuusvisio: Suomen tekstiiliteollisuus on maailman vastuullisinta ja toimivinta vuonna 2035 – miljardiluokan investoinnit mahdollisia

Kooste stjm.fi: Ekologisia tekstiilikuituja Suomesta – missä mennään tällä hetkellä?